550x90

Alisa Vainio kovalla ajalla maratonin Suomen mestariksi

Alisa Vainio. Kuva: Touho Häkkinen

Alisa Vainio. Kuva: Touho Häkkinen

Maratonjuoksun suomenmestaruudet jaettiin Joutsenossa Kullervo-maratonilla.

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Alisa Vainio juoksi mestariksi loistoajalla 2.34.49 kovan tuulen kiusaamalla reitillä.

- SM-maraton oli tavallaan palkinto siitä, että olen ollut koko kauden ehjänä ja olen malttanut mieleni harjoitusmäärien ja kilpailuiden suhteen, Vainio sanoi.

Joutsenon Kullervo-maraton juostiin 13 kilometrin lenkkeinä. Vainio sai matkan varrella suojaa tuulelta ja peesiä miesjuoksijoilta, mutta taivalsi kisan lopun yksi.

- Tuulisissa kohdissa tuntui kuin joku olisi pitänyt kättä otsalla ja piti vähän pudottaa vauhtia, Vainio sanoi.

Kokonaisuutena kilpailu sujui Vainion ja hänen valmentajansa Jarmo Viskarin suunnitelmien mukaan.

- Meillä ei ollut varsinaista aikatavoitetta. Tiedettiin, että Alisa on hyvässä kunnossa ja pystyy juoksemaan 3.40 minuutin kilometrivauhtia. Sitä hän juoksikin maastokohdissa, joissa tuuli ei vaikuttanut, eikä ollut ylä- tai alamäkeä. Vastatuuliosuuksilla Alisan vauhti tipahti 10 sekuntia, Viskari kuvasi tuulen voimaa.

Vainio: Kokonaisuus kunnossa

Vainion, 20, voittoaika olisi miesten kilpailussa riittänyt neljänteen sijaan. Sitä paremmin ei naisten 22-vuotiaiden sarjassa ole suomalaisista juossut kuin Vainio itse vuoden 2015 Kullervo-maratonilla, jolla syntyi oma ennätys 2.33.24.

- Tuo oli ihan ok aika siihen nähden, etten ole kauheasti tehnyt maratonharjoittelua, eli pitkiä lenkkiä. Tietää, että pohjat ovat kunnossa, Vainio arvioi voittotulostaan.

Toiseksi naisten kilpailussa juoksi maratonuransa avannut HKV:n Suvi Miettinen ajalla 2.49.01.

Nieminen: Halusin näyttää kuka on paras

Vainio ei ollut ainoa, jolle SM-maraton oli kauden pääkilpailu. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Jaakko Nieminen halusi uusia mestaruuden ja teki sen vakuuttavasti johtamalla kilpailua likimain alusta loppuun.

- Päätin ratkaista kisan heti 500 metrin jälkeen. Halusin näyttää, kuka on tällä hetkellä Suomen paras maratoonari, Nieminen hehkutti.

Niemiselle, 31, maratonin Suomen mestaruus oli uran kolmas ja toinen perättäinen. Sen kuorrutti oma ennätys. 2.21.59. Edellinen oli viime vuonna juostu 2.23.06.

- Valmistautuminen on sujunut Kalevan kisojen jälkeen hyvin. On ollut kova nousukunto päällä. Se toi itseluottamusta.

Nummela: Energia ja virtaa oli

SM-hopealle Joutsenossa ajalla 2.23.36 juossut HKV:n Aki Nummela suitsutti Niemisen vauhtia.

- Jaakon veto vastaa hyvässä säässä 2.20.00:n alitusta, Nummela arvioi.

Itse Nummela ei omien sanojen mukaan ollut aivan parhaimmillaan.

- Muuten toimi tänään hyvin, mutta viime viikkojen treeni on ollut vähän heikkoa. Oli pientä flunssaa ja SM-viestit. Olisin tarvinnut pari kunnon maratontreeniä. Nyt tuntui, että iskutus loppui vähän kesken. Olosuhteisiin nähden silti tosi hyvä

Tulokset

550x350

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama