Lepistölle vihdoin voitto ”Paineet pois hartioilta!”

Lepistö voitti Iso-Britanniassa edellisen kerran kaksi vuotta sitten.

Lepistö voitti Iso-Britanniassa edellisen kerran kaksi vuotta sitten.

Suomalaispyöräilijä Lotta Lepistö voitti Iso-Britanniassa käytävän OVO Energy Ladie's Tourin päätösetapin sunnuntaina.

Cervelo-Biglan suomalainen oli massakiriin päättyneen 122 kilometrin etapin vahvin. Voitto oli Lepistön kauden ensimmäinen. Aiemmin kausi oli tarjoillut parhaimmillaan kakkossijoja. Suomalainen myönsi, että ykköstilaa oli odotettu.

- Vihdoin voitto! Paineet ovat pois hartioilta. On tosi iso juttu voittaa tässä kilpailussa, Lepistö kertoi Cervelo-Biglan sivuilla.

Kaksi vuotta sitten samalla kiertueella päätösetapin voittanut Lepistö kertoi, että etappikilpailun alku oli vaikea, mutta kolmannella etapilla jalat alkoivat tuntua hyvältlä.

- Tunsin, että kunto on tulossa ja se antoi itseluottamusta, suomalainen totesi.

Etappi sisälsi kaksi nousua, jotka olivat Lepistölle koettelemus. Ne selätettyään suomalainen alkoi suunnitella kiriä.

- Olin huolissani mahdollisista viime hetken irtiotoista, mutta vastatuuli teki ne vaikeiksi, hän jatkoi.

Lopulta tallitoverit suojasivat kirinaista ja 100 metriä ennen maalia suomalainen antoi palaa. Lepistön edellinen voitto on viime vuoden elokuulta Ruotsista. Etapilla toiseksi tuli Italian Giorgia Bronzini ja kolmanneksi Marianne Vos. Kokonaiskilpailun vei nimiinsä USA:n Coryn Rivera (Team Sunweb). Lepistö oli 64:s.

Lepistön tallin seuraava suuri tavoite on heinäkuussa Italiassa poljettava Giro Rosa

-Juho-Veikko Hytönen

Tulokset

catlike mainos


km kopio

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama