Kooveen manageri Arvola: "Aiotaan pysyä kekkereissä tekemässä hyviä suorituksia jatkossakin"

Kuva: Touho Häkkinen

Kuva: Touho Häkkinen

Kooveen managerille Raimo Arvolalle jäi vähän hampaankoloon kevään Tiomilan jälkeen, jossa joukkue sijoittui kolmanneksi. Jukolan voiton jälkeen managerikin oli yhtä hymyä.

- Suoriuduttiin aika mukavasti. Maasto oli äärimmäisen haastava ja kukaan ei suoriutunut täydellisesti. Ei mekään suoriuduttu, mutta jos se riittää parhaaseen loppuaikaan, mitä kukaan porukasta tekee, niin ei silloin voi olla muuta kuin tyytyväinen, Arvola iloitsi.

Viime vuodet Koovee on koonnut kovaa Jukolan viestin joukkuetta. Nykyisen miesryhmän ensimmäinen voitto tuli kaksi vuotta sitten Lappeenrannasta, kunnes tänä vuonna joukkue palasi jälleen voittokantaan.

- Yksi voitto voi olla vahinko ja kolmas on jo tapa. Meidän joukkueen runko pysyy todennäköisesti samana pari seuraavaa vuotta, tämä on tavoite ja usko jatkosta. Aiotaan pysyä kekkereissä tekemässä hyviä suorituksia jatkossakin, Arvola sanoi.

Vaikka Koovee suoriutui kärkijoukkueista parhaiten, myös heillä oli jonkin verran haasteita matkan varrella.

- Lauri ei saanut sellaista flowta päälle, niin kuin olisi itse halunnut. Sanon aina, että haluan, että meillä on maalissa tyytyväisiä suunnistajia. Nyt meillä ei ihan kaikki olleet. Se näkyi kolmannen osuuden jälkeen vaihtosijana. Siinä kohtaa piti sanoa itselleni, että viime vuonna oltiin seitsemän minuuttia kärjestä ja otettiin silti kärki kiinni, ettei tässä ole mitään hätää, Arvola avasi viestin aikaisia tuntemuksia.

Kooveen voittojoukkueen kakkososuuden suunnistanut Topi Anjala nimesi joukkueen menestyksen avainasioita. Hän nosti esiin, että seitsikko saapui Lahden seudulle jo keskiviikkona. Joukkue vietti aikaa yhdessä, katsoi jalkapalloa ja karttoja, ja rennon fiiliksen myötä itse kisa ei enää kauheasti jännittänyt.

- Valmistauduttiin hyvin ja huolimatta siitä, että me tehtiin pieniä virheitä, suoritus pysyi joukkueen osalta tarpeeksi hyvin kasassa. Ja täytyy sanoa, että meillä oli yksi tuommoinen superlahjakas valttikortti nimeltä Oleksandr, se oli tänään aika tärkeä osa meidän joukkueen kokonaispanosta, Anjala kehui.

Tulokset

jukola aapo banner


Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama