sealskinz panoraama

Saksalaiset suurimpia suosikkeja Havaijin Ironmanin miesten kilpailussa

Sebastian Kienle viime viikolla Havaijin Kailua-Konalla. Kuva: Michael Rauchendorfer/RedBull Content Pool

Sebastian Kienle viime viikolla Havaijin Kailua-Konalla. Kuva: Michael Rauchendorfer/RedBull Content Pool

Nähdäänkö Havaijilla viikonloppuna ensimmäinen kahdeksan tunnin alitus?

Havaijin Ironman kilpaillaan lauantaina ja Suomen Kaisa Sali on yksi kärkinimistä naisten kilpailussa, vaikka Sveitsin Daniela Ryf onkin ehdoton ennakkosuosikki.

Miehissä ennakkoasetelma on tasaisempi, mutta selkeä suosikki on silti kahden edellisvuoden voittaja, Saksan Jan Frodeno. ”Frodo” on kilpaillut varsin säästeliäästi ja hakenut kokemuksia uusista kilpailuista aikaisempaan verrattuna, mutta kaikesta päätellen mies on huippukunnossa. Viime vuonna saksalaiset ottivat peräti neljä sijaa viiden parhaan joukosta ja kymppisakista löytyi vielä viideskin.

Kienle vahva pyöräilyssä

Saksalaisten dominointia on odotettavissa myös tänä vuonna, kun Sebastian Kienle (viime vuonna 2.) ja Patrick Lange (3.) tulevat omilla vahvuuksillaan haastamaan Frodenoa parhaansa mukaan. Kienle jäänee uinnissa 3-4 minuuttia mutta on maailman kovin pyöräosuudella, muun muassa tänä vuonna voittamassaan Ironman Frankfurtissa pyöräosuus kulki aikaan 4.04.

Viime vuoden kisassa Kienle yritti pyörällä ratkaisua, mutta ei saanut eroa riittävästi ja joutui taipumaan juoksussa. Patrick Lange puolestaan teki viime vuoden kisassa Havaijin maraton-ennätyksen 2.39.45 ja vei Mark Allenin ennätyksen vuodelta 1989 historiaan. Lange kärsi pyöräosuuden alkupuolella 5 minuutin peesirangaistuksen, ja puhtaalla matematiikalla laskettuna ilman sitä hän olisi taistellut Frodenon kanssa voitosta, mutta näin yksinkertainen asia ei toki olisi ollut. Joka tapauksessa Lange on yksi suosikeista ja on panostanut tänä vuonna pyöräilyyn, mutta vastaavasti jalkavaivat ovat haitanneet juoksusuorituksia merkittävästi. Boris Stein (7.) vahvistaa vielä saksalaispanosta. Viime vuoden viides Andi Böcherer ei kilpaile lauantaina loukkaantumisen takia.

Yllättäjät?

USA:n Ben Hoffman on ennakkoon arvioituna isäntämaan paras, parhaana saavutuksena toinen sija vuodelta 2014, viime vuonna sijoitus oli neljäs, ja lienee hyvänä päivänä kovin uhka saksalaisille. Belgia saavutti vuonna 2016 kaksi sijoitusta 10:n joukkoon, kun Bart Aernouts oli kahdeksas ja vuoden 2013 voittaja Frederic van Lierde 10. Heiltä on odotettavissa tasaisia suorituksia, mutta palkintopallisija olisi kuitenkin yllätys.

Potentiaalinen yllättäjä voi olla Kanadan Lionel Sanders, joka viime vuoden Havaijin epäonnistumisen jälkeen täräytti Ironman Arizonassa ajan 7.44 ja on tällä kaudella voittanut useita puolimatkan kilpailuja. Uinnissa tullee eroa silti liikaa, jotta hän pystyisi taistelemaan voitosta.

Nillson Pohjoismaiden toivo, Don törmäsi auton kanssa

Pohjoismaista väriä kärjessä edustaa Ruotsin 25-vuotias Patrik Nilsson, joka sijoittui kolmanneksi Frankfurtissa Kienlen ja Böchererin jälkeen ajalla 7.50. Onko ruotsalaisella sitten vielä riittävästi kokemusta ja kovuutta Havaijille, se nähdään sunnuntaiaamuna. Yhdestä ennakkosuosikista tuli torstaina valitettavaa jobinpostia, kun Iso-Britannian Tim Don törmäsi auton kanssa harjoituslenkillä Big Islandilla ja mursi niskanikamansa. Näin 39-vuotias Ironman Brasiliassa keväällä kaikkien aikojen Ironman-brändin kilpailujen ennätyksen 7.40 tehnyt kokenut kilpailija on poissa pelistä. Onneksi ennakkotietojen mukaan leikkausta ei tarvita ja toipuminen on odotettavissa muutaman viikon kuluessa.

Miesten kilpailu etenee todennäköisesti tutulla kaavalla, uinnista tulee kärjessä noin 10 miehen ryhmä joka vähitellen kasvaa pyöräilyosuudella, kun heikommat uimarit alkavat ajaa kärkeä kiinni. Tässä vaiheessa voi peesirangaistuksiakin jälleen ropsahdella. Pyöräosuuden loppupuolella voi odottaa, että joku yrittää ratkaisua, jolla Frodenoa pehmitetään riittävästi ennen juoksuosuutta.

On hyvin mahdollista, että tänä vuonna nähdään historian ensimmäinen kahdeksan tunnin alitus Havaijin kisassa. Ratkaisevaa sen kannalta ovat sääolosuhteet. Jos tuuli ei ylly liian kovaksi niin tämä on hyvinkin mahdollista, sen verran tasainen ja tasokas kilpailijajoukko voitosta taistelee.

-Jarmo Karjala

Juttua muokattu: Andi Böcherer on loukkaantunut eikä kilpaile.


mixino finland boxi

Premiumsport.fi

JÄMI147

inov 8 alapanoraama