Kuukauden kirja: Juoksijan sielu on kirja täynnä juoksemisen iloa

Aikuisiällä juoksuun hurahtanut Tarja Virolainen ei neuvo vaan kertoo juoksemiseen liittyvästä intohimosta ja ilosta.

Virolaisen kirja on omaelämäkerrallinen kertomus juoksun aloittamisesta nelikymppisenä. Ensimmäinen maraton on kaikista sykähdyttävin. Innostava tavoite löytyy nopeasti ja täyttyy puolivahingossa parissa vuodessa: Virolainen kiersi kuusi suurta kaupunkimaratonia (Tokio, Boston, Lontoo, Chicago, New York, Berliini) saavuttaakseen World Marathon Majors -mitalin. Kirjan lopussa juoksemisen olemusta etsitään Keniassa, Itenin ja Eldoretin maisemissa leireilemällä.

Virolaisen fanaattisuus on kilpaurheilijan tasoa. Rasitusmurtuma on pieni maailmanloppu ja ajatukset kiertävät kehää, kun tulokset eivät parane. Tulostasosta riippumatta ennätykset ja sekunnit voivat olla kaikille yhtä tärkeitä. Aika vakavaksi menee harrastus välillä ja vaikka kirja on kirjoitettu leppoisan rempseään tyyliin, on juoksu sen verran vakava asia, ettei itseironian sävyjä löydy jälkeenpäinkään.

JuoksijanSieluKansi

Virolaisen tarinassa käydään läpi aloittelijan uskomuksia ja virheitä, jotka jokainen tuntuu joutuvan tekemään itse. Miten alun innolla voisi malttaa tehdä kevyet lenkit tarpeeksi hiljaa! Monella kuntoilijalla menee kävelyksi. Maltti kuitenkin palkitsee ja nopea kehittyminen motivoi jatkamaan harrastusta. Sivujen myötä aloitteleva juoksija saa paljon tietoa muun muassa juoksukouluista, kilpailutapahtumissa toimimisesta ja erilaisista harjoituksista. Kansitekstissä luvataan mielenkiintoisten asiantuntijoiden haastatteluja, jotka käytännössä ovat vain kommentin tai kahden pituisia.

Tarinan myötä tulevat esitellyiksi maailman suurimmat maratontapahtumat ja myös niiden kotikaupungit. Virolainen on vaikuttunut maratonien hengestä, yhteisen kokemuksen tuottamasta ilmapiiristä ja kannustuksesta reittien varrella.

Maraton on arvostettu kestävyysmatka, johon liittyy paljon uusia ja vanhoja legendoja. Juoksijan sielussa esitellään maratonkulttuuria luontevasti omaelämäkerrallisen tekstin lomassa. Tarinat tosin ovat juuri niitä, jotka jokainen maratonkulttuuria yhtään tunteva tietää: japanilaiset maratonmunkit, Barkleyn mahdoton ultramaraton, antiikin Kreikan Feidippideen ensimmäinen maratonjuoksu, irlantilaisen Brother Colmin Itenin leirikeskus... Myös Kenian juoksukulttuuriin tutustumisen tarinat toistavat usein itseään. Lapset juoksevat koulumatkoja, yhteislenkeillä kymmeniä juoksijoita, kenialaisten menestyksen syyt, maissipuuro, päiväohjelma.

Virolainen kirjoittaa myös työstä, parisuhteesta ja henkisistä haasteistaan. Juoksu on auttanut häntä eteenpäin monissa vaikeuksissa ja tuonut elämään sisältöä. Parasta kirjassa onkin tarttuva intohimo. Aloittelijalle Juoksijan sielu on opas uuteen kulttuuriin, mutta yhtään kokeneemmalle juoksijalle se ei tarjoa mitään uutta.

- Outi Hytönen


Kuukauden luetuimmat

  1. 03.09.2018Jälleen ex-hiihtäjän kuolemantapaus Norjassa – maajoukkueessa hiihtävä sisar matkusti leiriltä kotiin, Therese Johaug menetti yhden parhaista ystävistä
  2. 13.09.2018Polar julkistaa: Polar Vantage V on multisportkello huippu-urheilijoille
  3. 26.08.2018Pitkän matkan suomenmestareiksi suunnistivat Svetlana Mironova ja Miika Kirmula
  4. 08.09.2018Ole Einar Bjoerndalen ja Darya Domracheva tekevät comebackin joulukuussa
  5. 14.09.2018Johanna Matintalon tahti kiihtyy syksyä kohti - MM-viesti kiinnostaa Seefeldissä
  6. 16.09.2018Maratonin maailmanennätykseen yli minuutin parannus Berliinissä!
  7. 06.09.2018Fredric Portin lopettaa maajoukkueuransa – perhe ja työ menee urheilun edelle
  8. 25.08.2018Suunnistuksen SM-pitkän karsinnassa ei yllätyksiä
  9. 22.09.2018Alisa Vainio kovalla ajalla maratonin Suomen mestariksi
  10. 05.09.2018Ustjugov yksi dopingepäilyistä - Venäjän ampumahiihtoliitto ei ole auttamassa kaksinkertaista olympiavoittajaa
  11. 29.08.2018Maastohiihdon Suomen Cupin kilpailukalenteri vahvistettu
  12. 17.09.2018Kaisa Mäkäräinen tuplamestari rulla-ampumahiihdon SM-kisoissa
  13. 20.09.2018Didrik Tönseth ennätysvauhdissa hiihtäjien ylämäkitestissä, Kläbo kaukana viime syksyn ajasta
  14. 28.08.2018Ruotsalaissuunnistaja pronssille yleisurheilumestaruuskisojen 10 000 metrillä - alitti puoli tuntia
  15. 04.09.2018Viranomaiset antoivat Skofterudin kuolemasta lisätietoa
  16. 01.09.2018Hurja venyminen 1500 metrillä toi miesten maaotteluvoiton Suomelle
  17. 12.09.2018Norjalaishiihtäjä Emil Iversen epävarma Kiinan olympialaisista jo kolme ja puoli vuotta ennen kisoja
  18. 25.08.2018Maailman suurin rullahiihtokilpailu Alliansloppet ratkaistiin kirikamppailuissa
  19. 19.09.2018Sveitsissä katsastettiin suunnistajia maailmancupiin 5000 metrin ratatestillä – Wyder kunnossa, miesten huippukunto tämän kauden osalta ohi?
  20. 22.09.2018Helsinki City Trail venäläissuunnistajien juhlaa
  21. 13.09.2018Polar julkistaa: monipuolinen Polar Vantage M -multisportkello tavoitteellisille urheilijoille
  22. 15.09.2018Paimion Rasti suunnisti SM-viestin voittoon
  23. 12.09.2018IBU: Ampumahiihdossa yhteislähtökilpailuun voidaan ottaa 60 urheilijaa – osa hiihtää pidemmän lenkin ennen ammuntaa
  24. 13.09.2018Team Mäenpää tähtää sijaparannukseen Visma Ski Classicsin joukkuekilpailussa
  25. 03.09.2018Jarmo Rissanen harkitsee täyspanostusta duathloniin: ”Uinti ja hiihto pitäisi lopettaa. Kilpakumppanit eivät ole koskaan tehneet käsillä mitään”
  26. 19.09.2018Anne Kyllösen selässä välilevypullistuma - edessä usean viikon kuntoutus
  27. 16.09.2018Severi Kymäläinen palasi huipulle SM-sprintissä
  28. 30.08.2018Neljää venäläistä ampumahiihtäjää epäillään dopingrikkeestä
  29. 04.09.2018Leena Nurmi toimii Ylläs-Levi -hiihdon lähettiläänä – ensi vuoden tavoitteena aikaparannus
  30. 26.08.2018Kevään jalkavamma kiusaa edelleen Marika Teiniä

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama